the sims 2 yliopisto

                  1106920.jpg    

                                     Pelin mukana tulee kolme uutta yliopistonaapurustoa opiskelijaasuntoloineen, baareineen ja yliopistoineen   

 Mukana myös neljä uutta ura-vaihtoehtoa; Taide, luonnontiede, mystiikka ja viihdeala. Samalla tulee tietysti myös uusia urapalkintoja, kuten kasvojenkohotin jolla voi muokata kasvojen piirteitä. Uusi elämänvaihe liittyy vauvan, taaperon, lapsen, teinin, aikuisen ja vanhuksen joukkoon. Nimittäin nuori aikuinen. Sen sijaan, että sim kasvaa aikuiseksi, hän voi mennä yliopistoon ja viettää uuden elämänvaiheen ja vasta sitten kasvaa aikuiseksi!

 Uusien lattioiden ja seinien lisäksi muutama hauska juttu kuten biljardipöytä, uusi urheilukanava telkkariin, uusia urheiluvälineitä, kännykät, mp3-soittimet, soittimia, haudantakain (urapalkinto)... Mukana tulee 125 uutta esinettä.        

 

               the sims 2 yöelämää

               1106973.jpg   

            pistää kaikki bailaamaan. Mukana tulevat uudet vaatteet varsinkin pelastavat simien tyylin. Myös uudet seinät, lattiat, tavarat, hahmot ja esim. ravintolat ja yökerhot piristävät peruspelin sisältöä. Treffipalvelu helpottaa rakastetun etsimistä, mutta varo vampyyrin puremaa, tai olet pian itsekin sellainen!

 Treffien lopputulos  pisteet

käytös treffien lopussa

lahja
 unelmatreffit  950-1000  romanttinen suudelma  Kukkakimppu
 upea  650-950  hellä suukko  yksi kukka
 hyvä  425-650  pieni pusu  posti tuo rakkauskirjeen
 OK  300-425  halaus  ei lahjaa
 tylsä  200-300  olankohautus  ei lahjaa
 huono  100-200  luento  posti tuo vihaisen kirjeen
 hirveä  0-100  huutamista  pussillinen koirankakkaa

 

           the sims 2 kappa auki

            1106992.jpg 

          Näe, kun simisi työskentelee! Perusta yritys oman kotisi yhteyteen tai osta yhteisötontti. Valitse millainen yrityksesi on: vaatekauppa, kukkakauppa, leipomo, lelukauppa, salonki, baari, ravintola, yökerho, elektroniikkaliike...? Minkä ikinä valitsetkin, voin luvata, hauskuutta riittää. Yrityksen voi perustaa omalle tontille, talosi yhteyteen tai jos rahaa riittää, ostaa aivan oman tontin yrityksellesi.

Mukana tulee 125 uutta esinettä ja sillä saakin kodin ja kaupan sisustettua taas monipuolisemmin. Uusia esineitä on mm. hyllyköt tavaroille, paljon uusia leluja lapsille, mehukoju      


Simisi voi nyt itse tehdä leluja, kukkakimppuja, robotteja tai muita tavaroita. Tavaroita voi myös tilata tukusta tai voit laittaa minkä tahansa ostotilan esineen myyntiin. Aseta hinta ja ala sopia kauppoja!

 Simisi voi nyt palkata työntekijöitä yrityksensä alaiseksi. Voit ylentää heitä tai erottaa. 

Simisi voivat nyt ansaita pronssisen, hopeisen tai kultaisen ansiomerkin lelunteossa, kampaamoalalla, robottienteossa, hyllyjen täyttämisessä, kassakoneen käytössä tai myymisessä.

      

                the sims 2  joulu paketti

                1106998.jpg       

         Mukana tulee 40 uutta esinettä ja koristetta, joilla saa kotiin joulun taikaa. Kutsu joulupukki kylään, syö jouluateria ja vietä upeat uudenvuodenjuhlat. Mukana myös esineitä, joiden kanssa pystyvät simit viettämään myös pääsiäistä ja halloweenia. Piparit maistuvat kaikille ja lahjasukat ovat lahjoja täynnä   

 

        the sims 2  perhepekkaus

          1107005.jpg                     

  

Mukana tulee yli 60 uutta tavaraa kuten sänkyjä, aurinkotuoleja, merenneitopukuja, laivojen pienoismalleja ja paljon muuta. Pue vaikkapa koko perhe samanlaisiin teemapukuihin. Sisusta lastenhuoneet meri- tai fantasia-tyylisiksi ja olohuone näyttävillä seinävaatteilla ja naamioilla. Anna koko simperheesi nauttia!

 

 

   

           the sims 2 glamour 

           1107019.jpg             

 

Glamour-paketti tuo nimensä mukaisesti juhlaa simien arkeen. Uudet juhlavaatteet ja siistit, modernit esineet ovat mukava lisä perus-Sims 2:n ehkä hieman tylsään kokoelmaan. Mukana on ihania juhla-asuja,näyttävää  taidetta, moderneja huonekaluja, elektroniikkaa...60 uutta esinettä jaksaa piristää . Osta jos hyvältä vaikuttaa.         

 

  the sims 2 lemmikki elämää  

  1107024.jpg      

 Koirat, kissat, linnut, mamsterit, kalat
Mamsterit = yhdistelmä suosituimmista jyrsijöistä   

  Lemmikeille voi ja kannattaa opettaa taitoja, kuten tottelemaan kutsua tai vaikka leikkimään kuollutta. Tärkein, mitä koiralle ja kissalle kannattaa opettaa, on juuri tuo tottelemaan kutsua. Siitä on eniten hyötyä. Lisäksi eläin oppii erilaisia tapoja, riippuen siitä, mistä sitä kehutaan ja mistä torutaan. Esim. jos Ressua torutaan monta kertaa huonekalujen tuhoamisesta ja kehutaan monta kertaa siitä, kun se leikkii omilla leluillaan; se pian oppii, että huonekalut jätetään rauhaan ja lelut ovat järsimistä varten. Voit myös opettaa siis huonojakin tapoja lemmikillesi, jos esim. kehut sitä sängylle hyppäämisestä. Eli on sinun päätettävissäsi, miten ihana ja rauhallinen lemmikki siitä on tulossa. Aluksi kannattaa varsinkin kehua hyvistä tavoista, jolloin myös suhde karvapallosi ja simisi välillä nousee.     

 

  lemmikit voivat jopa käydä töissä ja ansaita rahaa! Tämäpä kätevää; simisi voi ottaa aurinkoa altaan reunaalla, samalla kun lemmikkisi kerää rahaa. Tosin, jotta lemmikki etenisi uralla, täytyy heille opettaa uusia taitoja ja töihin pitää lähteä iloisilla mielin. Lemmikkisi voi valita uransa kolmesta eri alasta: turvallisuusala, viihdeala ja palveluala.
Kun lemmikkisi etenee uralla, hän saa ylentyessään koodeja. Naapurustossa koodit lisätään tiettyyn paikkaan, jolloin saat esim. uusia turkkikuvioita ja kaulapantoja kissoille ja koirille. Mukana tietysti uusia huonekaluja, taidetta, seiniä ja lattioita.

 

       the sims 2  vuoden ajat 

       1107035.jpg                             

  Vuodenajat keskittyy tietysti vuodenaikoihin ja myös säätiloihin. Nyt siis ikiaurongonpaisteen tilalle tulee ukkosta, rakeita, sadetta ja tietysti hellettä. Kannattaa siis varoa, ettei lähde liian kevyissä vaatteissa ulos talvisaikaan tai ettet oleile liian kauan auringossa. Simit voivat nimittäin palaa auringossa ja saavat nopeasti flunssan, jolleivat pidä huolta vaatetuksestaan.Mukana on nyt siis neljä vuodenaikaa; kevät, kesä, syksy ja talvi. Kun siirryt naapurustoon, voit säätää mikä vuodenaika naapurustossa on. Tontilla huomaat heti, että sinne on ilmestynyt uusi paneeli, josta voit seurata, mikä vuodenaika milloinkin on menossa. Tosin sen huomaa tietysti myös maiseman ja sään vaihtumisesta. Jokainen vuodenaika kestää n. 6 simpäivää. Vuodenajat vaikuttavat simeihin aika paljon; se mikä vuodenaika on, vaikuttaa siihen mitä simit haluavat tehdä ja myös toiveet ja pelot saattavat vaihdella vuodenaikojen takia. Kannatta myös tarkkailla lämpötilaa, jotta tietää miten simien kannattaa ulos lähtiessä varustautua. Lämpötilaa voi seurata lämpömittarista, joka sijaitsee ohjauspaneelissa.
Ja kun alkaa sataa lunta tai vettä, sitä todella kertyy maahan. Pian maa peittyy lumikerroksista tai vesilätäköistä. Myös uusia toimintoja ja leikkejä on mukana: tee lumienkeleitä ja -ukkoja, luistele jäällä, kalasta, kylvä kasveja, laske altaaseen uudesta vesiliukumäestä...
Mukana tulee myös uusi tavoitepalkinto, jolla simisi voi pidentää vuodenaikoja tai saada aikaan erilaisia sääilmiöitä.Kun on siis lunta ja sadetta, pitää siihen varustautua. Simeille valitaan erikseen ulkovaatteet, jotka he pukevat ulos mennesään. Mukan on siis tulossa paljon uusia ulkovaatteita.
Voit myös päättää erikseen mikä kampaus simillä on tietty asu päällään. Esim. kun sim sujauttaa ylleen juhla-asun, hän vaihtaa samalla myös kampauksensa. Näin voit myös laittaa simeille hatun ulkoasuun 

 Simien ei tarvitse enää tyytyä kaupasta ostettuun ruokaan, he voivat nyt syödä tuoreita vihanneksiian ja hedelmiään. Simit voivat kylvää eri vihanneksia ym. tai vaikka kalastaa lounaansa. Sitten he voivat valmistaa tuoreista raaka-aineista ihanan aterian. Kylväminen ja puutarhanhoito onkin aika iso osa vuodenajat-lisäriä. Simisi voi jopa liittyä eräänlaiseen puutarhaliittoon, jos hänen pihansa on tarpeeksi hienossa kunnossa. Näin voit myös voittaa uusia esineitä.

Uusia uravaihtoehtoja tulee mukana jopa kuusi, seikkailija, pelaaja, musiikki, laki, journalismi ja koulutus. Urapalkintona voit saada vaikka sähkökitaran!

    

         the sims muodin kama setti 

           1107046.jpg  

  tässä  setissä saat 60   muodin tavraa näillä  olet muodin edelläkäviä 

   the sims 2 matkoilla 

1107049.jpg

 tämä peli antaa simiesi mennä lomille  arjesta.Pelissä tulee monta loma aiheista tavaraa! simisi voivat kokeilla erin laisia tapoja  joihin he ei vät olen vielä tutustuneet  

 

 the sims 2 teinien kamasetti 

 1107065.jpg            

mukana  60 iki ihanaa teinien tavaraa. 

 

(c) ewellu ei kopiointia ilman lupaa